tiistai 27. syyskuuta 2016

Tutustumista kaupunkiin

Lauantaina  heti kotiuduttuamme lähdimme tutustumaan kaupunkiin ja päätimme aloittaa Ateenan niin sanotusta keskustasta eli Syntagman aukiolta. Syntagman aukion läheisyydessä on monia nähtävyyksiä kuten parlamenttitalo ja Ateenan kansallispuisto sekä monia katuja täynnä liikkeitä ja ravintoloita. Syntagman aukio on julkisen liikenteen takia vilkas, sillä Syntagman metroasemalta on jatkoyhteydet toiseen metrolinjaan sekä busseihin ja ratikkaan. Syntagman aukiolla järjestetään myös mielenosoituksia ja kulkueita. 






Ensimmäisenä kävimme katsomassa aukion kupeessa seisovaa Kreikan parlamenttitaloa. Rakennusta vartioivat evzoni-sotilaat, jotka ovat pukeutuneet hameeseen, valkoisiin sukkahousuihin sekä erikoisiin kenkiin ja päähineisiin. Valitettavasti emme kehdanneet ottaa heistä kuvaa. Vahdinvaihto on kuulema katsomisen arvoinen, mutta emme tällä kertaa päässeet sitä näkemään. Vahdinvaihto tapahtuu alemmassa kuvassa näkyvän Tuntemattoman sotilaan haudan kohdalla, joka rakennettu Kreikan sodissa kaatuneiden sotilaiden muistoksi.






Parlamenttitalolta jatkoimme matkaa sen takana sijaitsevaan Ateenan kansallispuistoon, joka on yksi ainoista varsinaisista puistoalueista kaupungin keskustassa. Puisto on pinta-alaltaan laaja, jopa 15,5 hehtaaria. Puisto on monipuolinen virkistysalue, josta löytyy ankkalampia, lasten leikkipuisto, kahvila ja pieni eläintarha. Puisto oli vaikuttava näky ja erittäin virkistävä kokemus meille luonnon rauhaan tottuneille suomalaisille. 









Hei te, jotka ette meitä vielä entuudestaan tunne.
Olemme blogin pitäjät Mirka

ja Hanna





Papukaijoja oli puistossa kuin Suomessa oravia.

Seuraavaksi otimme suunnaksi Syntagman aukiolta alkavan ostoskadun. Kauppoja oli valtavasti koko kadun matkalta (ja katu oli todella pitkä, noin 1,5km). Kuvasta näkyy valitettavasti vain murto-osa katua sillä katua oli mahdotonta jäädä kuvaamaan pidemmäksi aikaa ilman, että jäit ihmisjoukon jalkoihin. Katu on aika kapea, joten jouduimme pujottelemaan ihmisten välistä heidän tullessan ties mistä suunnasta. Ehkä voimmekin näiden kolmen kuukauden jälkeen harkita liittymistä alppihiihdon maajoukkueeseen. Rankan shoppailun jälkeen kävimme nauttimassa varjosta terassilla kera oluen ja mojiton. Alkoholi ei uskomusten mukaan ole baareissa ja ravintoloissa halpaa ainakaan turistien suosimilla alueilla. Iso olut maksaa noin 5 euroa ja drinkistä saa maksaa paikasta riippuen noin 10 euroa. 




Oli muuten elämäni pahin mojito.
 Ei kyllä ollut kympin väärti. T. Mirka



Sunnuntaina päätimme lähteä vierailemaan Ateenan kansallisessa arkeologisessa museossa, sillä museoihin on sunnuntaisin kaikille ilmainen sisäänpääsy. Emme kuitenkaan ikinä päässet perille, sillä jäimme metrosta liian aikaisin pois Monastirakin asemalle. Huomasimme kuitenkin, että Monastirakin alueella oli paljon nähtävää, joten päätimme jäädä viettämään päivää. Aivan metroaseman vieressä sijaitsee Hadrianuksen kirjasto, jonka rakennutti Rooman keisari Hadrian ja se valmistui vuonna 132 jKr. Vaikka rakennusta kutsutaan kirjastoksi, se oli yleiskäyttöisempi julkinen tila, aukio ja kulttuurikeskus.

















Hadrianuksen kirjastolta lähdimme kävelemään kävelykatua pitkin ilman määränpäätä. Kadulla oli useita ravintoloita, joissa suurimmaksi osin tarjoiltiin kreikkalaisia perinneruokia. Jokaisella ravintolalla oli terassi ja omat sisäänheittäjät. Vähän matkaa käveltyämme päädyimme roomalaiselle agoralle eli antiikin aikaiselle torille. Se oli antiikin aikaisen Ateenan kaupallinen, hallinnollinen ja sosiaalinen keskus, jonka alueella sijaitsi useita julkisia rakennuksia ja temppeleitä. Nykyään alue toimii museona ja siellä on myös näyttelyitä. 





















Nähtävyyksien jälkeen ja useiden sisäänheittäjien myyntipuheiden jälkeen päätimme maistaa kreikkalaisia perinneruokia: kreikkalaista salaattia, moussakaa ja souvlakia. Valitsemassamme ravintolassa oli tarjous, jolla kaksi henkilöä sai nämä ruuat ja ruokajuomaksi viiniä tai olutta 23 eurolla. Muutoin annoshinnat vaihtelivat 5 eurosta 15 euroon riippuen paikasta. Salaatti oli tarkoitettu alkuruoaksi, jonka jälkeen saimme lämpimät annokset. Siinä vaiheessa olimme jo niin nälkäisiä, että unohdimme kokonaan ikuistaa ruoat blogia varten. Moussaka on lasagnen näköinen munakoiso-jauhelihavuoka, jossa on juustoinen valkokastike. Souvlaki on paistettua lihaa tai kanaa, joka tarjoillaan yleensä kasvisten ja pitaleivän kera.









Monastirakin alue tarjoaa valtavan määrän pieniä ja suuria kauppoja, joista saa kaikenlaista vaatteista matkamuistoihin ja turistikrääsään. Sunnuntaisin Monastirakilla on kirpputori, jolloin kaduille ilmaantuu kojuja, jotka myyvät kaikkea vanhaa tavaraa. Monastirakin kaduilla kävellessä tuntui kuin kojut jatkuisivat lopputtomiin ja joka toisessa liikkeessä oli myynnissä samat tuotteet vain eri hinnoin. Jonkin aikaa Monastirakin menoa katseltuamme päätimme suunnata takaisin kotiin.





lauantai 24. syyskuuta 2016

Tämä on nyt kotimme

Ateena on Kreikan suurin kaupunki. Ateenan pinta-ala on 2 929 km² ja Suur-Ateenan alueella asuu noin 4 miljoonaa ihmistä, joka on lähes puolet Kreikan väestöstä. Ateena perustettiin noin 3 400 vuotta sitten ja se kuuluu maailman vanhimpien kaupunkien joukkoon. Ateena on EU:n viidenneksi suurin pääkaupunki ja eteläisen Manner-Euroopan pääkaupungeista.

Uusi asuntomme sijaitsee Goudin alueella. Goudi sijaitsee  Ateenan koillisosassa ja kuuluu Ateenan suuralueeseen.






Goudin alueen isompia teitä. Vilinää ja vilskettä riittää.


Kotikatumme


Ulko-ovi



Asuntomme on kerrostalokolmio, joka sijaitsee talon toisessa kerroksessa. Löysimme asunnon ollessamme vielä Suomessa erasmusu.com nimisen sivuston kautta. Otimme riskin ja vuokrasimme asunnon yksityiseltä vuokranantajalta näkemättä asuntoa ja maksoimme varausmaksun. Asunto kuitenkin oli odotusten mukainen ja vuokranantajakin oli mukava. Vuokra on 440 euroa kuukaudessa ja se sisältää sähkön, veden ja wifin. Eli siis  asuminen on huomattavasti halvempaa kuin Joensuussa.




Eteinen ja yksinkertaisiin Abloyn lukkoihin tottuneille hemmetin
 haastavasti lukittava/avattava ovi. Eipähän tule naapurit tietämättä sisälle.

Olohuone (ja kreikankieliset lastenohjelmat 5/5)

Keittiö


Keittiöstä puuttuu asioita joihin on omassa kotona
tottunut esim. mikro ja muita pieniä ruuanlaittovälineitä.
Vasta nyt opimme täysin arvostamaan jauhelihamaustetta,
kun sitä ei löydykään kaupan hyllystä.


Kylpyhuoneesta löytyvät wc , suihku ja pyykinpesukone.
Huomatkaa tyylikäs pingviinikuvioinen suihkuverho.


Mirkan makuuhuone. Liikenteen äänet eivät kuulu huoneeseen,
mutta lattiasta lähtee ääntä sitäkin enemmän.
Hiljaisuus hyvittää kivikovan sängyn.



Hannan huone. Liikenteen äänet kuuluvat sisään niin kuin välissä ei olisi seinää
 lainkaan. Mutta sänky on sentään pehmeä. Korvatulpilla unet ovat onnistuneet.


Kadulle avautuva parveke, joka on varusteltu ihka aidolla Ikealla.
 Aurinko paistaa tähän vain hetken.

Näkymät parvekkeelta eivät ole kovinkaan kaksiset.



Tässäpä oli lyhyt esittely asunnosta, josta rakennamme kodin vaihtomme ajaksi.
 Väriä täältä ei ainakaan puutu. 








perjantai 23. syyskuuta 2016

Matkalla Ateenaan


Matka alkoi Joensuusta eilen klo 5:18, kun lähdimme junalla kohti Helsingin lentokenttää. Fiilikset junan lähtiessä liikkelle olivat haikeat, mutta samalla innostuneet. Sillä hetkellä eniten jännitettiin myöhästyykö juna, mutta yllätykseksemme VR oli kerrankin ajoissa. Tikkurilassa meidän piti vaihtaa lähijunaan, mikä ei ollutkaan niin helppoa kuin olisi voinut luulla. Lähtöraide vaihtui pariin otteeseen, joten juoksimme liukuportaita edestakaisin 20 kilon laukkujemme kanssa. Onnistuimme kuitenkin pääsemään ajoissa oikeaan junaan ja ehdimme lentokentälle ajoissa. Kiirettä ei olisi kuitenkaan tarvinnut pitää sillä lento myöhästyi 40 minuutilla. Päätimme siinä välissä nautiskella lentokentän ravintolan antimista. Näyttävät muuten paremmilta kuin maistuivat.








Ensin lensimme Tukholmaan, josta oli vaihto Ateenaan lähtevään koneeseen. Helsinki - Tukholma lennon myöhästyminen aiheutti stressiä sillä vaihtoaika jäi kovin lyhyeksi. Vaarana oli, että matkatavaroita ei ehditä siirtää Ateenan koneeseen. Oli meilläkin juokseminen, että ehdimme ajoissa sillä lähtöportti sijaitsi toisella puolella lentokenttää. Ripeällä liikkumisella (lue: juoksemisella) ehdimme kuitenkin koneeseen helposti. Matkatavaroiden kohtalo oli tuolloin kuitenkin vielä auki.










Saavuimme Ateenan lentokentälle klo 17:15 eli matkustamista oli takana jo 12 tuntia. Jännityksellä odotimme laukkujemme saapumista, joka alkoi jo vaikuttaa epätoivoiselta muiden matkustajien yksi toisensa jälkeen poistuessa paikalta laukkuinensa. Laukut iloksemme kuitenkin saapuivat viimeisten joukossa. Onnellisina lähdimme laukkujemme kanssa etsimään metroa, jonka löysimme yllättävän vaivattomasti. 

Jokaiselle Ateenan tulevalle vaihto-oppilaalle oli järjestetty "buddy student" eli kaverioppilas, joka on apuna ja seurana vaihdon aikana. Meidän buddymme Maya tuli meitä vastaan metropysäkille, josta saattoi meidät asunnollemme. Vastassa oli myös kaksi Mayan miespuolista kaveria, jotka oli otettu mukaan kantamaan laukkujamme. Suomalaisina tietysti olimme hämillämme tällaisestä ystävällisyydestä ja tavan mukaan kieltäydyimme avusta. Maya kuitenkin ojensi laukkumme pojille ja lähdimme yhdessä kävelemään kohti asuntoa. Metroasemalta asunnolle on noin 15 minuutin kävelymatka. Asunto oli onneksi olemassa ja sellainen kuin odotimmekin. 

Maya neuvoi meitä vielä useissa asioissa, jonka jälkeen kävimme vielä kaupasta tyhjään jääkaappiin täytettä. Emme jaksaneet lähteä enää ulos illanviettoon, vaan söimme ja painuimme ansaituille yöunille.