tiistai 20. joulukuuta 2016

Kotimatkalla


Viimeinen viikonloppu Ateenassa meni nopeasti. Lauantaina tavattiin vielä kerran kavereita. Ensin tavattiin hoitajaopiskelijoiden kesken ja kävimme kokeilemassa kreikkalaisia hunajamunkkeja lukumadeseja, joita tarjoillaan jäätelön, suklaan ja pähkinöiden kera. Siitä etenimme kaverimme luokse viettämään pienimuotoisia läksiäisiä, sillä suurin osa porukasta kotiutui jo sunnuntaina. Ilta oli mitä mukavin, mutta hyvästien jättö illan loputtua jätti haikean mielen. Olemme tutustuneet täällä moniin kivoihin tyyppeihin, joita meillä jää ikävä. Sunnuntaina kävimme vielä katselemassa kaupunkia ylempää Thission alueella sijaitsevalta Filopappos-kukkulalta. Tällaisissa paikoissa sitä aina muistaa, kuinka iso kaupunki Ateena oikeasti onkaan. Maanantaina kävimme vielä ensimmäisessä harjoittelupaikassamme Attikon sairaalalla hyvästelemässä työkaverimme ja loppu päivä menikin siivotessa ja pakatessa laukkuja.
















Kotimatka alkoi tänä aamuna viiden maissa, kun lähdimme bussilla kohti lentokenttää. Ensin lensimme Tukholmaan, josta vaihdoimme konetta Helsinkiin. Nyt istumme junassa kohti Joensuuta ja edessä olisi viimeinen tunti matkustusta. Päivälle tulee pituutta noin 18 tuntia, joten olo alkaa olla jo aika nuutunut. Meillä molemmilla on ollut vaikeuksia sisäistää, että olemme oikeasti jo tulossa kotiin. Kolme kuukautta meni loppujen lopuksi nopeasti ja vaihdosta jäi hyvä fiilis. Odotamme kuitenkin innolla, että pääsemme pian kotiin ja viettämään joulua. Toivomme vain, että kovasti odottamamme lumi ei ehdi sulaa pois. Joululoma ei kuitenkaan ala vielä, vaan meitä odottaa jo huomen aamulla lääkelaskukoe. Enää viimeiset paperityöt hoidettavana ja sitten vaihto on myös virallisesti takana päin. 





perjantai 16. joulukuuta 2016

Viimeistä viedään

Nyt on  5 viikkoa perhehoitotyön harjoittelua ohi. Olimme koko viisi viikkoa teho-osastolla. Teho-osasto oli harjoittelupaikkana mukava, mutta emme valitettavasti päässeet tekemään paljoa. Suurimman osan ajasta potilaita oli vain 2-3 kerrallaan.Vitaaleita ollaan tarkkailtu kuluneiden viikkojen aikana ahkerasti ja olemme myös päässeet kirjaamaan niitä ylös. Täälläkin potilastiedot kirjataan lomakkeille käsin. Vitaalit kirjataan ylös joka tunti ja paperiin kirjataan myös hengityskoneen arvot, verikokeiden tulokset sekä nestetasapaino. Joka aamu potilailta valtimoverinäytteet ja ne analysoidaan tähän tarkoitetulla laitteella. Tulokset saadaan nopeasti, noin parissa minuutissa, ja niistä näkee mm. verikaasujen arvot, pH:n, saturaation sekä kaliumin ja natriumin määrät. 







Vaikka potilasmäärä on pysynyt pienenä, olemme nähneet monipuolisia potilastapauksia: mm. pitkittynyt epilepsiakohtaus, Rettin syndrooma ja epäilty itsemurhayritys. Yksi mielenkiintoisimmista tapauksista oli vauva, jolla oli synnynnäinen reikä palleassa. Tämä aiheutti suoliston siirtymisen rintakehään ja mahalaukun siirtymisen lantioon. Tilanne korjattiin leikkauksella ja pääsimme silittelemään tätä 40 päivän ikäistä söpöläistä muutaman päivän ajan. Pienille vauvoille on omanlaisensa sängyt, joiden yläpuolella on lämpölamppu pitämässä pienokaisen lämpimänä.






Teho-osaston potilaille tehdään monia tutkimuksia. Röntgenit otetaan paikan päällä ja toiset kuvaukset tehdään muissa tiloissa. Potilaiden kuljetus tutkimuksiin on yleensä haastavaa, sillä heidät on kytkettävä kannettaviin monitoreihin ja hengityslaitteisiin. Olemme olleet mukana MRI:n, CT:n ja EEG:n otossa.







Täällä on tapana laittaa osastolle kunnon joulukoristelut. Yhtenä päivänä koristeet kaivettiin säilöstään ja sitten parin lääkärin, muutaman hoitajan ja muiden työntekijöiden voimin laitettiin joulukuusi pystyyn. Myös muille osastoille laitetaan jouluksi kuusi ja koristeet, ja sairaalan aulaan ilmestyi aidon kokoinen joulupukkipatsas.

Pyysimme opettajaltamme voisimmeko käydä tutustumassa toisiin osastoihin ja pääsimme käymään syöpäosastolla muutaman tunnin ajan. Kävimme ensin tutustumassa osaston kouluun, jossa järjestetään opetusta esikoulutasolta lukion oppimäärään. Sitten osallistuimme lääkärin kierrolle, jossa mukana oli kaksi lääkäriä ja neljä hoitajaa meidän lisäksemme. Olemme huomanneet, että täällä pidetään tiimityöskentelystä, sillä usein yhtä tehtävää tulee hoitamaan koko tiimi. Syöpäosastolla olimme myös katsomassa luuydinnäytteen ottoa ja kyllä kävi sääliksi lapsipotilasta, sillä lääkäri aloitti näytteen oton ennen kuin puudutus ehti alkaa vaikuttaa. Tämän jälkeen meidät ohjattiin leikkihuoneeseen odottelemaan opettajamme paluuta, mutta emme valitettavasti saaneet leikkikavereita. Tämän jälkeen kävimme vielä sairaalan talassemia-keskuksessa. Talassemia on välimeren alueella yleinen anemian muoto, johon hoitona käytetään noin kaksi kertaa kuukaudessa tehtävää punasolusiirtoa. Lievässä ja oireettomassa talassemiassa ei välttämättä tarvita hoitoa, mutta vaikeissa tapauksissa hoitoa jatketaan koko loppu elämän ajan. Pääsimme juttelemaan yhden noin 50-vuotiaan potilaan kanssa, jolle hoidot oli aloitettu jo 4 kuukauden ikäisenä. Ennen eliniän odote talassemiaa sairastaneilla oli matala, mutta nykyisin oikealla hoidolla he elävät pidempään ja voivat elää lähes normaalia elämää. Näimme myös potilaan, jolla oli kasvojen luiden epämuodostumia, joka on yleinen oire pitkään hoitamattomassa talassemiassa. 














Vapaa-ajalla on ollut monenlaista puuhaa. Toissa viikon perjantaina irlantilaiset kaverimme järjestivät heille perinteeksi muodostuneen 12 pubs of Christmas -tapahtuman, jossa on tarkoituksena illan aikana kiertää 12 eri baaria ja pukeutua mahdollisimman mauttomiin jouluvillapaitoihin. Aloitimme kierroksen Keromikoksella sijaitsevasta Christmas factorysta. Alue oli koristeltu jouluisesti ja siellä oli erilaisia kojuja, mahdollisuus luistella ja käydä huvipuistolaitteissa. Kohokohtana oli ehdottomasti joulupukin tapaaminen. 12 baarin tavoite jäi kauas, sillä illan aikana kävimme 3 baarissa. Meille 8-appro mestareille tämä oli laimea suoritus. 









Toissa viikon sunnuntaina lähdimme vielä katsomaan yhtä temppeliä, sillä eihän näitä  ole vielä nähty tarpeeksi. Monastirakilla roomalaisen agoran alueella sijaisee Hefaistoksen temppeli, joka valmistui noin 420 eaa. Temppeli on erittäin hyvin säilynyt ja se seisookin paikallaan lähes samanlaisena kuin se on alunperin rakennettu. Temppeliltä oli hyvät näkymät agoran alueelle ja Akropolikselle.









Viime viikonlopun pyhitimme shoppailulle, hyvälle ruualle ja kavereille. Opintuki tuli ja meni sen siliän tien. Lauantaina oli kreikkalaisen kaverimme Irinin synttärit. Juhliin osallistui vanhoja tuttujamme sekä Irinin kreikkalaisia kavereita. Sunnuntaina Mirka kävi vaihtarikavereiden kanssa katsomassa auringonlaskun Thissiossa.

Nyt jäljellä olisi enää viimeinen viikonloppu ja tiistaina onkin jo aika palata kotiin <3











torstai 1. joulukuuta 2016

Hieman rankempi viikko


Potilasmäärät ovat vaihtelevia teho-osastolla. Toisina päivinä potilaita on vain pari ja toisinaan osasto on lähes täynnä. Kahta samanlaista potilastapausta ei ole vielä tähän mennessä ollut. Potilaat tulevat teholle monista eri syistä; on ollut leikkauspotilaita, kolarissa ollut lapsi, palovammapotilas, keuhkokuumetta, tulehduksia, kasvaimia ja hengitysvaikeuksia. Päivät ovat melko samanlaisia; aamulla otetaan verinäytteet, tehdään aamupesut ja annetaan ensimmäiset lääkkeet. Aamutoimien jälkeen potilaita lähinnä tarkkaillaan ja annetaan tarvittaessa lääkkeitä sekä tehdään tarvittavia toimenpiteitä. Olemme tehneet suurimmaksi osaksi aamuvuoroa kahta iltavuoroa lukuunottamatta. Iltavuorot ovat olleet aamuvuorojakin rauhallisempia. Emme ole vielä päässeet tekemään paljoakaan vaan olemme lähinnä tarkkailleet vierestä. Tällä viikolla harjoiteltiin infuusiopumpun käyttöä ja pääsimme hoitajien mukana viemään potilaita kuvauksiin. Lisäksi olemme tutustuneet lasten normaaleihin vitaaliarvoihin ja oppineet tunnistamaan muutoksia niissä. Lapsella hengitystiheys ja pulssi ovat normaalisti korkeampia ja verenpaine puolestaan matalampi kuin aikuisilla. Teho-osastolla suurimalla osalla lapsista on arteriakanyylit, joiden kautta mitataan valtimoverenpainetta ja sykettä. Myös hoitajat voivat laittaa arteriakanyylin potilaille ja ottavat myös verinäytteitä valtimosta. 
 





Tällä viikolla meille kerrottiin elvytystilanteista teho-osastolla. Tutustuimme elvytyslaukun sisältöön ja elvytyslääkkeisiin. Osa elvytyslääkkeistä valmistellaan joka aamu laimentamalla ne oikeaan suhteeseen, jolloin itse tilanteessa lääkkeen anto on helpompaa ja nopeampaa.  Pääsimme harjoittamaan lääkelaskutaitoja opetellessamme lääkkeiden laimentamista. Elvytyslaukusta löytyy kaikki tarvittavat välineet elvytykseen ja intubointiin. Jos toisella osastolla tulee elvytystilanne, teholta lähtee elvytystiimi ja ottaa mukaansa tarvittavat välineet. Valitettavasti jouduimme käyttämään oppejamme jo samalla viikolla, sillä osastollemme tuli eloton potilas toisesta sairaalasta. Potilas oli vain 10 kuukauden ikäinen ja elottomuuden taustat olivat meille hieman epäselvät. Aluksi tarkkailimme tilannetta vain sivusta, mutta lääkäri sanoi että hanskat käteen ja mukaan tilanteeseen. Lääkärin valvonnassa toteutimme molemmat sekä painelua että hapettamista. Tilanteessa lääkäreiden ohjaus oli rohkaisevaa ja meille annettiin myös mahdollisuus poistua siitä heti halutessamme. Halusimme kuitenkin jäädä tilanteeseen loppuun asti. Valitettavasti elvytys ei johtanut elpymiseen. Tilanne oli meille rankka, sillä emme kumpikaan ole aiemmin joutuneet elvytystilanteisiin ja nyt kyseessä oli vielä pieni lapsi. Elvytystilanteessa ei oikein kerinnyt edes ajatella asiaa, vaan teimme mitä meille sanottiin. Vasta vanhempien ja isovanhempien tullessa paikalle aloimme itsekin käymään tilannetta ja siihen liittyviä tunteita läpi. Koska toimintamme oli elvytystilanteessa oikeanlaista, ei jälkeenpäin ole tuntunut siltä että emme olisi tehneet kaikkeamme. Jälkeenpäin kävimme asiaa läpi hoitajien ja lääkäreiden kanssa, jotka muistuttivat meitä siitä, että tämä on valitettavasti osa tätä työtä ja tilanne on käytävä läpi, mutta sitä ei pidä jäädä liiaksi miettimään. Loppupäivän ajan tunnelma osastolla oli hieman alakuloinen, sillä myös hoitajat kokivat tilanteen henkisesti rankkana, vaikka ovatkin tällaisiin tottuneet. 







Tämän hieman rankemman viikon päätteeksi ajattelimme tehdä jotakin mukavaa. Perjantaina työpäivän päätteeksi lähdimme käymään Monastirakilla suositussa kahvilassa, josta saa vaikka minkälaisia herkkuja. Sinne jäi viikon suklaahimo, kun nautiskeltiin palat buenokakkua.  Lauantaina päätimme käydä pitkästä aikaa elokuvissa katsomassa Ihmeelliset otukset ja niiden olinpaikat -elokuvan.  Elokuvissa käyminen on täällä halvempaa kuin Suomessa ja popcornitkin sai hyvään hintaan. Viikonloppuna täällä oli ensimmäiset kunnon ukkosmyräkät ja siitä asti ollaankin saatu nauttia sateisista päivistä ja lämpötila onkin tippunut sellaiset kymmenen astetta kuin olisi palannut Suomen syyskeleihin.


 









keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ensimmäinen viikko lasten teholla


Vaihtoa on kaksi kuukautta takana ja ensimmäinen viikko Aglaia Kyriakoun lastensairaalalla on jo ohi. Sairaala sijaitsee alle 400 metrin päästä asunnoltamme, joten työmatkoihin ei juurikaan tarvitse varata aikaa. Teemme perhehoitotyön harjoittelun lasten teho-osastolla, jossa on paikat seitsemälle lapselle. Lapsien iät vaihtelevat vauvaikäisistä teini-ikäisiin. Osastolla työskentelee sairaanhoitajia, lääkäreitä sekä fysioterapeutteja. Sairaanhoitajia on yövuoroissa kaksi ja muutoin kolme. Lääkäreitä on aamuvuorossa useita ja iltavuorossakin vähintään yksi. Fysioterapeutit ovat paljon mukana potilaiden hoidossa. "Kuntoutuksen" lisäksi he muun muassa aktivoivat potilaiden hengityslihaksia taputtelemalla potilaita selkään ja painelemalla kylkilihaksia.  He myös osallistuvat hoidolliseen työhön esimerkiksi imemällä limaa ja pesemällä hampaita. Osastolla on fysioterapeutti myös iltavuorossa. Fysioterapeuttejen aktiivisuus potilaiden hoidossa on tuntunut ajoittain hassulta, sillä emme ole Suomessa tottuneet tällaiseen.  








Osaston tilat ovat hyvin pienet. Sängyt on aseteltu yhdelle seinämälle ja lisäksi osastolla on kaksi eristyshuonetta. Osaston etuosassa on työtila, josta on näkyvyys jokaiseen potilasvuoteeseen. Vaikka puhutaankin tehohoidosta, osastolla on rauhallinen ilmapiiri, eikä hoitajilla ole normaalisti kiire. Toisaalta ensimmäisellä viikolla potilaita oli osastolla yhtä aikaa maksimissaan neljä ja usein vähemmänkin. Lähinnä työ on perustarpeista huolehtimista, vitaalien tarkkailua ja muutoksiin reakointia sekä lääkkeiden antoa. Ensimmäisellä viikolla tutustuimme lähinnä tiloihin, työtapoihin ja henkilökuntaan. Pääsimme loppuviikosta jopa avustamaan lapsen aamupesuissa ja saimme valmistella infuusionesteen! Työilmapiiri osastolla on osoittautunut mukavaksi ja vähitellen olemme päässeet tutustumaan ohjaajiimme paremmin. Aseptiikka on osastolla huomattavasti parempaa kuin edellisissä harkkapaikoissamme, ainut epäkohta jonka olemme huomanneet on se, että tehdaspuhtaat lagenulat jätetään desinfioimatta. Toisinaan myös eristyshuoneisiin pukeutuminen on puutteellista ja esimerkiksi lääkärit saattavat käydä huoneissa ilman pukeutumista. Välillä vähäinen kommunikointi potilaiden kanssa on ihmetyttänyt meitä.  Hoitajista välittyy kuitenkin sellainen kuva, että he välittävät potilaistaan. Potilaiden hygieniasta pidetään hyvää huolta, pesut tehdään päivittäin. Toisinaan pesut tehdään turhankin perusteellisesti. Esimerkiksi yhtenä päivänä vuodepesujen yhteydessä hoitaja pesi, kampasi ja letitti hiukset kolaripotilaalta, jonka kohdalla ei tiedetty vielä 100% varmasti onko kaularangassa vauriota. Potilaan niskaa ei muutenkaan juuri tuettu kääntymisien aikana, mikä oli aika hurjaa katsottavaa. Muutoin hoitajien toiminta osastolla on ollut hyvin ammattitaitoista. 









Täälläkin ilma alkaa jo olemaan viileämpi, päivälämpötila on n. 15 astetta ja yöllä mennään jo alle kymmenessä. Varsinkin tuulisina päivinä ulos on enää turha lähteä ilman takkia. Meidän asuntomme on todella kylmä, pattereita on kyllä joka huoneessa, mutta yksikään ei toimi. Eristykset ovat Suomeen verrattuna surkeat, joten villasukat ovat jo tulleet tarpeeseen. Pelastuksena ovat myös ilmalämpöpumppu ja sähköpatteri, joita emme tosin ole juurikaan käyttäneet suuren sähkölaskun pelossa. 

Sunnuntaina sää oli normaalia lämpimämpi ja päätimmekin lähteä käymään Olympoksen Zeuksen temppelillä ja Panathinaiko-stadionilla. Zeuksen temppeliä on aloitettu rakentemaan vuonna 510 eaa, mutta useiden keskeytysten takia se on valmistunut vasta vuosina 129-131. Temppeli oli yksi antiikin suurimmista, se on ollut 96 metriä pitkä ja 40 metriä leveä, mutta nykyisin se on raunioina. Temppelin läheisyydessä sijaitsee samoihin aikoihin valmistunut Hadrianuksen kaari, joka oli kunnianosoitus keisari Hadrianukselle. Panathinaiko-stadion on maailman vanhimpia stadioneita ja se on rakennettu Ateenan antiikin aikaisen stadionin raunioiden paikalle nykyaikaisia olympialaisia varten. Stadionilla on paikkoja 60 000 hengelle ja siellä järjestetään erilaisia tapahtumia vielä nykyisinkin.  Portilla saimme molemmat nauhoitteet, joissa kerrottiin stadionin rakentamisesta ja historiasta. Nauhoitteiden avulla kiersimme Stadionin kokonaisuudessaan. Stadionilla oli huone, jonne oli kerätty vanhoja olympiasoihtuja, joukossa oli myös Helsingin olympiasoihtu vuodelta 1952. 
 





 


keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Tutustumista kotihoitoon


Viime viikko oli normaalia rennompi sillä meillä oli alkuviikko vapaata. Meille oli järjestetty loppuviikolle kolme päivää Punaisen Ristin kotihoidossa. Kotihoidossa työskentelee noin 8 tiimiä ja päivän aikana asiakaskäyntejä on noin 25-30. Kotihoidon palvelut ovat asiakkaille ilmaisia ja niitä tarjotaan pääasiallisesti vähävaraisille henkilöille sekä henkilöille, joilla ei ole omaisia huolehtimassa heistä. Kotihoito toimii maanantaista perjantaihin klo 8-15. Kotihoidon toimista sijaitsee Punaisen Ristin sairaalan yhteydessä ja iloksemme työmatka jäi alle kilometriin.











Kiertelimme koteja niin lääkärin kuin hoitajienkin kanssa. Lähimpiin koteihin kävelimme, mutta edempänä sijaitseviin mentiin autolla. Hoitajilla ja lääkäreillä on oma kuski, joka kuljettaa heidät koteihin ja takaisin. Yleisimmät kotikäyntien syyt olivat katetrien vaihdot, haavanhoidot, injektioiden pistot ja nenämahaletkujen vaihdot. Kotihoito tarjoaa myös perushoidollisia palveluja, mutta näitä ei meidän aikaan tullut. Omaiset ovat kotonakin tärkeässä roolissa hoitaen asiakkaita ja he myös kustantavat esimerkiksi haavanhoitotarvikkeet. Asunnot olivat useimmiten aika pieniä siihen nähden, että saman katon alla saattoi asua kolmekin sukupolvea. Positiivinen yllätys oli se, että aseptiikka oli suhteellisen hyvää, vaikka työskenneltiin kotiolosuhteissa. Katetrinkin laitto onnistui hoitajilta steriilisti ja Mirkakin pääsi ensimmäistä kertaa ikinä katetroimaan. Hyvin meni! Haavanhoitotarvikkeet olivat monipuolisemmat kuin aiemassa harjoittelupaikassamme, mutta vieläkin haavan puhdistus jäi vain alueen desinfiointiin eikä katetta poistettu mekaanisesti. Oli mukava nähdä kreikkalaisia kotioloja ja tutustua myös kotihoidon puoleen pelkän sairaalan lisäksi. Kolmessa päivässä ei kuitenkaan kerinnyt näkemään kuin pienen osan tästä kokonaisuudesta. 






Mirkalla oli poikaystävä vierailulla viime viikon ajan. He käyttivät alkuviikon vapaat käymällä Mykonoksella, Hannan keskittyessä opinnäytetyön kirjoittamiseen. Mykonos oli tähän aikaan vuodesta hiljainen sillä turistikausi oli jo loppunut. Reissu oli kuitenkin rentouttuva ja mukavaa vaihtelua Ateenan hälinään. Viikonloppuna lähdimme viettämään iltaa Erasmus-kavereiden kanssa. Oli mukava taas nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Sunnuntaina Mirkan poikaystävän oli aika palata takaisin Suomeen ja me rupesimme valmistautumaan uuteen viikkoon ja harkkapaikkaan lasten teho-osastolla.