Ensimmäisenä kävimme katsomassa aukion kupeessa seisovaa Kreikan parlamenttitaloa. Rakennusta vartioivat evzoni-sotilaat, jotka ovat pukeutuneet hameeseen, valkoisiin sukkahousuihin sekä erikoisiin kenkiin ja päähineisiin. Valitettavasti emme kehdanneet ottaa heistä kuvaa. Vahdinvaihto on kuulema katsomisen arvoinen, mutta emme tällä kertaa päässeet sitä näkemään. Vahdinvaihto tapahtuu alemmassa kuvassa näkyvän Tuntemattoman sotilaan haudan kohdalla, joka rakennettu Kreikan sodissa kaatuneiden sotilaiden muistoksi.
Parlamenttitalolta jatkoimme matkaa sen takana sijaitsevaan Ateenan kansallispuistoon, joka on yksi ainoista varsinaisista puistoalueista kaupungin keskustassa. Puisto on pinta-alaltaan laaja, jopa 15,5 hehtaaria. Puisto on monipuolinen virkistysalue, josta löytyy ankkalampia, lasten leikkipuisto, kahvila ja pieni eläintarha. Puisto oli vaikuttava näky ja erittäin virkistävä kokemus meille luonnon rauhaan tottuneille suomalaisille.
![]() |
| Hei te, jotka ette meitä vielä entuudestaan tunne. Olemme blogin pitäjät Mirka |
![]() |
| ja Hanna |

![]() |
| Papukaijoja oli puistossa kuin Suomessa oravia. |
Seuraavaksi otimme suunnaksi Syntagman aukiolta alkavan ostoskadun. Kauppoja oli valtavasti koko kadun matkalta (ja katu oli todella pitkä, noin 1,5km). Kuvasta näkyy valitettavasti vain murto-osa katua sillä katua oli mahdotonta jäädä kuvaamaan pidemmäksi aikaa ilman, että jäit ihmisjoukon jalkoihin. Katu on aika kapea, joten jouduimme pujottelemaan ihmisten välistä heidän tullessan ties mistä suunnasta. Ehkä voimmekin näiden kolmen kuukauden jälkeen harkita liittymistä alppihiihdon maajoukkueeseen. Rankan shoppailun jälkeen kävimme nauttimassa varjosta terassilla kera oluen ja mojiton. Alkoholi ei uskomusten mukaan ole baareissa ja ravintoloissa halpaa ainakaan turistien suosimilla alueilla. Iso olut maksaa noin 5 euroa ja drinkistä saa maksaa paikasta riippuen noin 10 euroa.
![]() |
| Oli muuten elämäni pahin mojito. Ei kyllä ollut kympin väärti. T. Mirka |
Sunnuntaina päätimme lähteä vierailemaan Ateenan kansallisessa arkeologisessa museossa, sillä museoihin on sunnuntaisin kaikille ilmainen sisäänpääsy. Emme kuitenkaan ikinä päässet perille, sillä jäimme metrosta liian aikaisin pois Monastirakin asemalle. Huomasimme kuitenkin, että Monastirakin alueella oli paljon nähtävää, joten päätimme jäädä viettämään päivää. Aivan metroaseman vieressä sijaitsee Hadrianuksen kirjasto, jonka rakennutti Rooman keisari Hadrian ja se valmistui vuonna 132 jKr. Vaikka rakennusta kutsutaan kirjastoksi, se oli yleiskäyttöisempi julkinen tila, aukio ja kulttuurikeskus.
Hadrianuksen kirjastolta lähdimme kävelemään kävelykatua pitkin ilman määränpäätä. Kadulla oli useita ravintoloita, joissa suurimmaksi osin tarjoiltiin kreikkalaisia perinneruokia. Jokaisella ravintolalla oli terassi ja omat sisäänheittäjät. Vähän matkaa käveltyämme päädyimme roomalaiselle agoralle eli antiikin aikaiselle torille. Se oli antiikin aikaisen Ateenan kaupallinen, hallinnollinen ja sosiaalinen keskus, jonka alueella sijaitsi useita julkisia rakennuksia ja temppeleitä. Nykyään alue toimii museona ja siellä on myös näyttelyitä.
Nähtävyyksien jälkeen ja useiden sisäänheittäjien myyntipuheiden jälkeen päätimme maistaa kreikkalaisia perinneruokia: kreikkalaista salaattia, moussakaa ja souvlakia. Valitsemassamme ravintolassa oli tarjous, jolla kaksi henkilöä sai nämä ruuat ja ruokajuomaksi viiniä tai olutta 23 eurolla. Muutoin annoshinnat vaihtelivat 5 eurosta 15 euroon riippuen paikasta. Salaatti oli tarkoitettu alkuruoaksi, jonka jälkeen saimme lämpimät annokset. Siinä vaiheessa olimme jo niin nälkäisiä, että unohdimme kokonaan ikuistaa ruoat blogia varten. Moussaka on lasagnen näköinen munakoiso-jauhelihavuoka, jossa on juustoinen valkokastike. Souvlaki on paistettua lihaa tai kanaa, joka tarjoillaan yleensä kasvisten ja pitaleivän kera.

Monastirakin alue tarjoaa valtavan määrän pieniä ja suuria kauppoja, joista saa kaikenlaista vaatteista matkamuistoihin ja turistikrääsään. Sunnuntaisin Monastirakilla on kirpputori, jolloin kaduille ilmaantuu kojuja, jotka myyvät kaikkea vanhaa tavaraa. Monastirakin kaduilla kävellessä tuntui kuin kojut jatkuisivat lopputtomiin ja joka toisessa liikkeessä oli myynnissä samat tuotteet vain eri hinnoin. Jonkin aikaa Monastirakin menoa katseltuamme päätimme suunnata takaisin kotiin.




























Ei kommentteja:
Lähetä kommentti