perjantai 23. syyskuuta 2016

Matkalla Ateenaan


Matka alkoi Joensuusta eilen klo 5:18, kun lähdimme junalla kohti Helsingin lentokenttää. Fiilikset junan lähtiessä liikkelle olivat haikeat, mutta samalla innostuneet. Sillä hetkellä eniten jännitettiin myöhästyykö juna, mutta yllätykseksemme VR oli kerrankin ajoissa. Tikkurilassa meidän piti vaihtaa lähijunaan, mikä ei ollutkaan niin helppoa kuin olisi voinut luulla. Lähtöraide vaihtui pariin otteeseen, joten juoksimme liukuportaita edestakaisin 20 kilon laukkujemme kanssa. Onnistuimme kuitenkin pääsemään ajoissa oikeaan junaan ja ehdimme lentokentälle ajoissa. Kiirettä ei olisi kuitenkaan tarvinnut pitää sillä lento myöhästyi 40 minuutilla. Päätimme siinä välissä nautiskella lentokentän ravintolan antimista. Näyttävät muuten paremmilta kuin maistuivat.








Ensin lensimme Tukholmaan, josta oli vaihto Ateenaan lähtevään koneeseen. Helsinki - Tukholma lennon myöhästyminen aiheutti stressiä sillä vaihtoaika jäi kovin lyhyeksi. Vaarana oli, että matkatavaroita ei ehditä siirtää Ateenan koneeseen. Oli meilläkin juokseminen, että ehdimme ajoissa sillä lähtöportti sijaitsi toisella puolella lentokenttää. Ripeällä liikkumisella (lue: juoksemisella) ehdimme kuitenkin koneeseen helposti. Matkatavaroiden kohtalo oli tuolloin kuitenkin vielä auki.










Saavuimme Ateenan lentokentälle klo 17:15 eli matkustamista oli takana jo 12 tuntia. Jännityksellä odotimme laukkujemme saapumista, joka alkoi jo vaikuttaa epätoivoiselta muiden matkustajien yksi toisensa jälkeen poistuessa paikalta laukkuinensa. Laukut iloksemme kuitenkin saapuivat viimeisten joukossa. Onnellisina lähdimme laukkujemme kanssa etsimään metroa, jonka löysimme yllättävän vaivattomasti. 

Jokaiselle Ateenan tulevalle vaihto-oppilaalle oli järjestetty "buddy student" eli kaverioppilas, joka on apuna ja seurana vaihdon aikana. Meidän buddymme Maya tuli meitä vastaan metropysäkille, josta saattoi meidät asunnollemme. Vastassa oli myös kaksi Mayan miespuolista kaveria, jotka oli otettu mukaan kantamaan laukkujamme. Suomalaisina tietysti olimme hämillämme tällaisestä ystävällisyydestä ja tavan mukaan kieltäydyimme avusta. Maya kuitenkin ojensi laukkumme pojille ja lähdimme yhdessä kävelemään kohti asuntoa. Metroasemalta asunnolle on noin 15 minuutin kävelymatka. Asunto oli onneksi olemassa ja sellainen kuin odotimmekin. 

Maya neuvoi meitä vielä useissa asioissa, jonka jälkeen kävimme vielä kaupasta tyhjään jääkaappiin täytettä. Emme jaksaneet lähteä enää ulos illanviettoon, vaan söimme ja painuimme ansaituille yöunille. 



2 kommenttia:

  1. Pitääpä alkaa seuraamaan tätä :)
    Hyvää harkkaa teille :)

    VastaaPoista
  2. kirjottakaa jo lisää! ihanaa harkkaa teille sinne!❤️

    VastaaPoista