keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Tutustumista kotihoitoon


Viime viikko oli normaalia rennompi sillä meillä oli alkuviikko vapaata. Meille oli järjestetty loppuviikolle kolme päivää Punaisen Ristin kotihoidossa. Kotihoidossa työskentelee noin 8 tiimiä ja päivän aikana asiakaskäyntejä on noin 25-30. Kotihoidon palvelut ovat asiakkaille ilmaisia ja niitä tarjotaan pääasiallisesti vähävaraisille henkilöille sekä henkilöille, joilla ei ole omaisia huolehtimassa heistä. Kotihoito toimii maanantaista perjantaihin klo 8-15. Kotihoidon toimista sijaitsee Punaisen Ristin sairaalan yhteydessä ja iloksemme työmatka jäi alle kilometriin.











Kiertelimme koteja niin lääkärin kuin hoitajienkin kanssa. Lähimpiin koteihin kävelimme, mutta edempänä sijaitseviin mentiin autolla. Hoitajilla ja lääkäreillä on oma kuski, joka kuljettaa heidät koteihin ja takaisin. Yleisimmät kotikäyntien syyt olivat katetrien vaihdot, haavanhoidot, injektioiden pistot ja nenämahaletkujen vaihdot. Kotihoito tarjoaa myös perushoidollisia palveluja, mutta näitä ei meidän aikaan tullut. Omaiset ovat kotonakin tärkeässä roolissa hoitaen asiakkaita ja he myös kustantavat esimerkiksi haavanhoitotarvikkeet. Asunnot olivat useimmiten aika pieniä siihen nähden, että saman katon alla saattoi asua kolmekin sukupolvea. Positiivinen yllätys oli se, että aseptiikka oli suhteellisen hyvää, vaikka työskenneltiin kotiolosuhteissa. Katetrinkin laitto onnistui hoitajilta steriilisti ja Mirkakin pääsi ensimmäistä kertaa ikinä katetroimaan. Hyvin meni! Haavanhoitotarvikkeet olivat monipuolisemmat kuin aiemassa harjoittelupaikassamme, mutta vieläkin haavan puhdistus jäi vain alueen desinfiointiin eikä katetta poistettu mekaanisesti. Oli mukava nähdä kreikkalaisia kotioloja ja tutustua myös kotihoidon puoleen pelkän sairaalan lisäksi. Kolmessa päivässä ei kuitenkaan kerinnyt näkemään kuin pienen osan tästä kokonaisuudesta. 






Mirkalla oli poikaystävä vierailulla viime viikon ajan. He käyttivät alkuviikon vapaat käymällä Mykonoksella, Hannan keskittyessä opinnäytetyön kirjoittamiseen. Mykonos oli tähän aikaan vuodesta hiljainen sillä turistikausi oli jo loppunut. Reissu oli kuitenkin rentouttuva ja mukavaa vaihtelua Ateenan hälinään. Viikonloppuna lähdimme viettämään iltaa Erasmus-kavereiden kanssa. Oli mukava taas nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Sunnuntaina Mirkan poikaystävän oli aika palata takaisin Suomeen ja me rupesimme valmistautumaan uuteen viikkoon ja harkkapaikkaan lasten teho-osastolla. 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti