torstai 1. joulukuuta 2016

Hieman rankempi viikko


Potilasmäärät ovat vaihtelevia teho-osastolla. Toisina päivinä potilaita on vain pari ja toisinaan osasto on lähes täynnä. Kahta samanlaista potilastapausta ei ole vielä tähän mennessä ollut. Potilaat tulevat teholle monista eri syistä; on ollut leikkauspotilaita, kolarissa ollut lapsi, palovammapotilas, keuhkokuumetta, tulehduksia, kasvaimia ja hengitysvaikeuksia. Päivät ovat melko samanlaisia; aamulla otetaan verinäytteet, tehdään aamupesut ja annetaan ensimmäiset lääkkeet. Aamutoimien jälkeen potilaita lähinnä tarkkaillaan ja annetaan tarvittaessa lääkkeitä sekä tehdään tarvittavia toimenpiteitä. Olemme tehneet suurimmaksi osaksi aamuvuoroa kahta iltavuoroa lukuunottamatta. Iltavuorot ovat olleet aamuvuorojakin rauhallisempia. Emme ole vielä päässeet tekemään paljoakaan vaan olemme lähinnä tarkkailleet vierestä. Tällä viikolla harjoiteltiin infuusiopumpun käyttöä ja pääsimme hoitajien mukana viemään potilaita kuvauksiin. Lisäksi olemme tutustuneet lasten normaaleihin vitaaliarvoihin ja oppineet tunnistamaan muutoksia niissä. Lapsella hengitystiheys ja pulssi ovat normaalisti korkeampia ja verenpaine puolestaan matalampi kuin aikuisilla. Teho-osastolla suurimalla osalla lapsista on arteriakanyylit, joiden kautta mitataan valtimoverenpainetta ja sykettä. Myös hoitajat voivat laittaa arteriakanyylin potilaille ja ottavat myös verinäytteitä valtimosta. 
 





Tällä viikolla meille kerrottiin elvytystilanteista teho-osastolla. Tutustuimme elvytyslaukun sisältöön ja elvytyslääkkeisiin. Osa elvytyslääkkeistä valmistellaan joka aamu laimentamalla ne oikeaan suhteeseen, jolloin itse tilanteessa lääkkeen anto on helpompaa ja nopeampaa.  Pääsimme harjoittamaan lääkelaskutaitoja opetellessamme lääkkeiden laimentamista. Elvytyslaukusta löytyy kaikki tarvittavat välineet elvytykseen ja intubointiin. Jos toisella osastolla tulee elvytystilanne, teholta lähtee elvytystiimi ja ottaa mukaansa tarvittavat välineet. Valitettavasti jouduimme käyttämään oppejamme jo samalla viikolla, sillä osastollemme tuli eloton potilas toisesta sairaalasta. Potilas oli vain 10 kuukauden ikäinen ja elottomuuden taustat olivat meille hieman epäselvät. Aluksi tarkkailimme tilannetta vain sivusta, mutta lääkäri sanoi että hanskat käteen ja mukaan tilanteeseen. Lääkärin valvonnassa toteutimme molemmat sekä painelua että hapettamista. Tilanteessa lääkäreiden ohjaus oli rohkaisevaa ja meille annettiin myös mahdollisuus poistua siitä heti halutessamme. Halusimme kuitenkin jäädä tilanteeseen loppuun asti. Valitettavasti elvytys ei johtanut elpymiseen. Tilanne oli meille rankka, sillä emme kumpikaan ole aiemmin joutuneet elvytystilanteisiin ja nyt kyseessä oli vielä pieni lapsi. Elvytystilanteessa ei oikein kerinnyt edes ajatella asiaa, vaan teimme mitä meille sanottiin. Vasta vanhempien ja isovanhempien tullessa paikalle aloimme itsekin käymään tilannetta ja siihen liittyviä tunteita läpi. Koska toimintamme oli elvytystilanteessa oikeanlaista, ei jälkeenpäin ole tuntunut siltä että emme olisi tehneet kaikkeamme. Jälkeenpäin kävimme asiaa läpi hoitajien ja lääkäreiden kanssa, jotka muistuttivat meitä siitä, että tämä on valitettavasti osa tätä työtä ja tilanne on käytävä läpi, mutta sitä ei pidä jäädä liiaksi miettimään. Loppupäivän ajan tunnelma osastolla oli hieman alakuloinen, sillä myös hoitajat kokivat tilanteen henkisesti rankkana, vaikka ovatkin tällaisiin tottuneet. 







Tämän hieman rankemman viikon päätteeksi ajattelimme tehdä jotakin mukavaa. Perjantaina työpäivän päätteeksi lähdimme käymään Monastirakilla suositussa kahvilassa, josta saa vaikka minkälaisia herkkuja. Sinne jäi viikon suklaahimo, kun nautiskeltiin palat buenokakkua.  Lauantaina päätimme käydä pitkästä aikaa elokuvissa katsomassa Ihmeelliset otukset ja niiden olinpaikat -elokuvan.  Elokuvissa käyminen on täällä halvempaa kuin Suomessa ja popcornitkin sai hyvään hintaan. Viikonloppuna täällä oli ensimmäiset kunnon ukkosmyräkät ja siitä asti ollaankin saatu nauttia sateisista päivistä ja lämpötila onkin tippunut sellaiset kymmenen astetta kuin olisi palannut Suomen syyskeleihin.


 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti