tiistai 20. joulukuuta 2016

Kotimatkalla


Viimeinen viikonloppu Ateenassa meni nopeasti. Lauantaina tavattiin vielä kerran kavereita. Ensin tavattiin hoitajaopiskelijoiden kesken ja kävimme kokeilemassa kreikkalaisia hunajamunkkeja lukumadeseja, joita tarjoillaan jäätelön, suklaan ja pähkinöiden kera. Siitä etenimme kaverimme luokse viettämään pienimuotoisia läksiäisiä, sillä suurin osa porukasta kotiutui jo sunnuntaina. Ilta oli mitä mukavin, mutta hyvästien jättö illan loputtua jätti haikean mielen. Olemme tutustuneet täällä moniin kivoihin tyyppeihin, joita meillä jää ikävä. Sunnuntaina kävimme vielä katselemassa kaupunkia ylempää Thission alueella sijaitsevalta Filopappos-kukkulalta. Tällaisissa paikoissa sitä aina muistaa, kuinka iso kaupunki Ateena oikeasti onkaan. Maanantaina kävimme vielä ensimmäisessä harjoittelupaikassamme Attikon sairaalalla hyvästelemässä työkaverimme ja loppu päivä menikin siivotessa ja pakatessa laukkuja.
















Kotimatka alkoi tänä aamuna viiden maissa, kun lähdimme bussilla kohti lentokenttää. Ensin lensimme Tukholmaan, josta vaihdoimme konetta Helsinkiin. Nyt istumme junassa kohti Joensuuta ja edessä olisi viimeinen tunti matkustusta. Päivälle tulee pituutta noin 18 tuntia, joten olo alkaa olla jo aika nuutunut. Meillä molemmilla on ollut vaikeuksia sisäistää, että olemme oikeasti jo tulossa kotiin. Kolme kuukautta meni loppujen lopuksi nopeasti ja vaihdosta jäi hyvä fiilis. Odotamme kuitenkin innolla, että pääsemme pian kotiin ja viettämään joulua. Toivomme vain, että kovasti odottamamme lumi ei ehdi sulaa pois. Joululoma ei kuitenkaan ala vielä, vaan meitä odottaa jo huomen aamulla lääkelaskukoe. Enää viimeiset paperityöt hoidettavana ja sitten vaihto on myös virallisesti takana päin. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti