maanantai 17. lokakuuta 2016

Toinen harkkaviikko

Harjoittelu on alkanut kulkea omalla painollaan ja olemme päässeet kiinni osaston rutiineihin. Aamu alkaa ensimmäisellä kierrolla, jolloin toinen lähtee lääkekärryn matkaan ja toinen pienen kärryn matkaan. Kahdeltatoista on toinen samanlainen kierto, Vaihdamme joka toinen päivä paikkoja, jotta molemmat pääsevät tekemään monipuolisesti eri tehtäviä. Pienen kärryn hommiin kuuluu lämmön mittaaminen kaikilta ja verensokerin mittaaminen tarvittaessa. Toisella kierrolla lämpö mitataan uudestaan vain niiltä, joilla se oli ensimmäisellä kierrolla korkealla. Lisäksi pienen kärrin hommiin kuuluvat ihonalaisinjektiot (insuliini, klexane jne.) sekä inhalaatiolääkkeiden ja suun kautta nautittavien nestemäisten lääkkeiden anto. Ihonalaisinjektioiden pistopaikkoina ovat olkavarsi ja mahanahka. Suomessa olemme tottuneet yleensä antamaan s.c. injektiot mahanahkaan, mutta täällä saatetaan nopeavaikkutteinenkin insuliini pistää olkavarteen. Happipistokkeet toimii, jos toimii. Eikä maskeja puhdisteta/vaihdeta kovinkaan usein. Välillä tuntuu, että lääkkeenanto on yhtä tyhjän kanssa.






Lääkekärryn hommiin kuuluu suun kautta otettavien lääkkeiden jakaminen potilaille sekä suonensisäisten lääkkeiden ja infuusioiden anto. Lisäksi kärry sisältää kanylointivälineet. Osa lääkkeistä valmistetaan etukäteen ja osa valmistetaan vasta potilashuoneissa. Lääkkeiden valmistamisessa on käytössä vain yhdenlainen neula, joten suodatinneuloista ei ole tietoakaan. Useimmiten neulaa ei vaihdeta lääkkeen oton ja lääkkeen annon välissä. Läheskään kaikilla potilailla ei ole kolmitiehanoja, jolloin perusnesteen tippaletkussa on paikka neulalle, jonka kautta lääke annetaan/tiputetaan. Nestettä letkuttaessa ilmaa ei poisteta läheskään niin tarkasti kuin mitä olemme itse tottuneet. Eikä ruiskulla annettavia suonensisäisiä lääkkeitä välttämättä ilmata kunnolla, mutta ihonalaisinjektiot ilmataan sitäkin tarkemmin. Suun kautta otettavat lääkkeet jaetaan pieniin kirjekuoriin, joissa lukee potilaan sukunimi, sänkypaikka ja jaetut lääkkeet. Lääkkeiden ottamista ei valvota erikseen, vaan lääkkeet saatetaan vain jättää potilaiden yöpöydille odottamaan. 






Kolmas kärry on toimenpidekärry, mutta se on enimmäkseen lääkäreiden käytössä. Kärry sisältää steriilisti tehtäviin toimenpiteisiin tarkoitettuja välineitä kuten steriilejä hanskoja ja taitoksia, ompelulankaa, keittosuolaliuosta, neuloja yms. Olemme päässeet näkemään muutaman lääkärin suorittaman toimenpiteen kuten luuydinnäytteen oton sekä pleurodeesin, jossa keuhkopussiin ruiskutetaan talkkia keuhkodreenin kautta ilmarintaan liittyvän vuodon sulkemiseksi. Kumpikaan meistä ei ollut nähnyt näitä toimenpiteitä aikaisemmin.






Pääsimme myös opettelemaan kirjausta. Jokaisella potilaalla on oma kansio, jossa on joka päivälle oma sivunsa. Sivun etupuolelle kirjataan osaston numero, päivämäärä, potilaan nimi, vuodepaikka ja diagnoosi. Lomakkeeseen voidaan kirjata potilaalta mitatut vitaaliarvot, mutta me merkitsemme vain lämmön ja verensokerin. Lääkärit merkitsevät ottamansa vitaalit omiin henkilökohtaisiin papereihinsa. Lomakkeen takapuolelle kirjataan, jos potilaan tilassa on jotain erityistä mainittavaa. Lisäksi lomakkeen takaa löytyy lääkärin kirjoittamat määräykset potilaan hoidosta. 






Mirka on ottanut harrastuksekseen käyntikorttien keräilyn. Alla noin puolet yhden päivän saaliista. Saa nähdä montako näitä on kerättynä harjoittelun loppuun mennessä.






Harjoitteluun kuuluu myös koulun myöntämiä opiskelupäiviä, joita meille annettiin yhteensä 5. Opiskelupäivät saa sijoittaa itse haluamallaan tavalla, mutta viikossa voi pitää vain yhden opiskelupäivän. Otimme ensimmäisen opiskelupäivämme perjantaina. Aamun käytimme oppimispäiväkirjojen rustaamiseen ja illalla lähdimme kaupungille tuulettumaan. Ilta kului Syntagmalla shoppaillen ja nautiskellen (yllätys, yllätys) souvlakista. 





Päivän shoppailusaalis

Viikonlopun kunniaksi tehtiin lettuja


Lauantaina meidät oli kutsuttu kreikkalaisen kaverimme juhliin. Siellä tapasimme entuudestaan tuttuja erasmuslaisia sekä uusia tuttavuuksia. Täällä juhlitaan todellakin kokoo yö. Juhlat alkavat vasta puolen yön maissa ja päättyvät aamulla baarien sulkiessa ovensa. Kaverimme luolta jatkoimme Six dogs nimiseen baariin Monastirakille. Baarin sisäpihalla oli mukava istuskella iltaa ja tunnelmaa loivat puihin ripustetut valot. Istuskelimmekin ulkona lähes viiteen saakka, jolloin päätimme lähteä kotiin. Taksit ovat täällä suhteellisen halpoja. Reilun 5 kilometrin/20 minuutin matka maksoi noin 8 euroa. Juhlat olivat mukavat, mutta sunnuntai menikin nukkuessa univelkoja pois. Viikko meni nopeasti ja mukavasti. Ainoana huonona puolena oli Hannan työvaatteiden häviäminen lukitusta pukuhuoneesta. Onneksi Hanna sai osastolta lainaksi työvaatteet, vaikkakin 3 kokoa liian suuret. Piristystä viikkoon lisäsi ihanan kansainvälisyyskoordinaattorimme Skype-puhelu Suomesta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti