Perjantaina lähdimme klo 8 ESN:n järjestämälle viikonloppuretkelle Volokseen, Pilioon ja Meteoraan. Retkelle lähtijöitä oli yhteensä kaksi linja-autollista ja yksi minibussillinen eli matkalla oli hyvä mahdollisuus tutustua opiskelijoihin muista maista. Saavuimme iltapäivällä hotellille, joka ei ollut kovin kummoinen. Majoituimme kahteen eri hotelliin, jossa tietysti toisessa oli sauna. Emme valitettavasti päässeet käyttämään sitä, mutta saunan metsästys jatkuu Ateenassa. Varsinkin nyt sään alkaessa viiletä sauna tekisi hyvää. Hotelli sijaitsi 15 kilometrin päässä Voloksen kaupungista ja meille oli järjestetty bussikuljetus koko viikonlopun ajalle. Sisäänkirjautumisen jälkeen lähdimmekin bussilla Volokseen tutustumaan kaupunkiin ja vierailemaan museossa. Keli oli kylmä ja harmaa, joten emme sen kummemmin päässeet nauttimaan Voloksen nähtävyyksistä. Vietimme Voloksessa muutaman tunnin, jonka jälkeen palasimme hotellille lepäämään ja valmistautumaan illan juhlia varten. Aloittelimme iltaa hotellilla virittäytyen Halloween tunnelmaan, jonka jälkeen lähdimme taas Volokseen ryhmän kanssa jatkamaan iltaa paikalliseen yökerhoon. Paikka oli viihtyisä ja ilta menikin tanssilattialla hyvän musiikin tahdissa. Palasimme hotellille kolmen maissa, joten yöunet jäivät varsin lyhyiksi.
![]() |
| Happy Halloween! |
Lauantaina heräsimme reippaina valmistautumaan retkelle Pilioon. Ensimmäisenä pysähdyimme vuorella sijaitsevassa Makrinitsan kylässä, jossa saimme kierrellä vapaasti mielemme mukaan. Makrinitsa oli upea vanhoine kivitaloineen ja siellä vallitsi sadunomainen tunnelma. Se oli mukava pieni kylä, josta oli huikeat näkymät alas Voloksen kaupunkiin. Vuonna 2011 kylässä on asunut alle 700 asukasta. Meille oli järjestetty ruokailu ravintolassa ylempänä vuorella. Valitettavasti maisemat jäivät näkemättä, sillä olimme niin korkealla, että jouduimme pilven sisälle. Ravintolassa meille oli tarjolla 3 ruokalajin menu kreikkalaisia perinneruokia. Ruoka kustansi jokaiselle 10 euroa. Ruokailun jälkeen olisi ollut mahdollisuus käydä itsenäisesti tutustumassa ympäristöön, mutta näkyvyyden ollessa noin 2 metriä päätimme jäädä ravintolan lämpöön odottamaan lähtöä.
Piliossa käynnin jälkeen meillä oli muutama tunti aikaa levähtää hotellilla, jonka jälkeen meille oli varattu ruokailu Voloksessa sijaitsevassa tavernassa. Tarjolla oli mereneläviä yhteensä 10 eri ruokalajia, sekä paikallista alkoholijuomaa tsipuroa. Ruuat olivat herkullisia ja pääsimme ensimmäistä kertaa maistelemaan jättikatkarapuja, simpukoita ja kalmaria. Tsipuroa oli kaikille tarjolla 3 pientä pulloa, mutta tämän 40 prosenttisen juoman maistelu jäi pariin kulaukseen. Ruuat tulivat yhdellä lautasella ja annokset jaettiin aina neljän henkilön kesken. Ruokailun hinta oli 15 euroa henkilöltä. Myöhäisen illallisen jälkeen palasimme hotellille puolen yön jälkeen. Kellon siirron ansioista saimme yhden lisätunnin aikaa nukkua ja se tuli kyllä tarpeeseen.
Sunnuntaina oli aika palata takaisin Ateenaan. Sitä ennen kuitenkin kävimme vielä Meteoran luontoalueella. Meteora on kuuluisa kalliomuodostelmistaan, jotka ovat muodostuneet maan liikkeiden ja eroosion seurauksena noin 60 miljoonaa vuotta sitten. Meteora on Unescon maailmanperintökohde ja siellä sijaitsee useita ortodoksisia luostareita, joista kuusi on vielä toiminnassa. Luostarit ovat rakennettu korkeiden kalliopylväiden päälle 1300-1500-luvuilla. Vierailimme Suuren Metéoron luostarissa, joka on alueen luostareista suurin, vanhin ja sijaitsee pohjoisosan luostareista korkeimmalla. Luostariin kiivettiin portaita pitkin ja sisään mentäessä naisten tuli pukea hame housujen päälle. Luostarissa sai vierailla sisäpihalla, näköalapaikalla, kirkossa sekä vanhassa keittiössä ja kellarissa. Lisäksi luostarissa oli näytteillä vanhoja kirjoituksia, ikoneita, maalauksia pyhimyksistä yms. Luostarissa pystyi nähdä myös sakastin, jossa säilytetään edesmenneiden asukkaiden jäännöksiä. Vierailimme myös luostarin myymälässä, jossa myytiin luostarissa valmistettua oliiviöljyä, saippuoita, viiniä yms. Luostarissa vierailun jälkeen menimme ulos ihastelemaan maisemia. Näkymät olivat henkeä salpaavia ja niitä katsellessa voi vain ihmetellä luonnon kauneutta ja ihmeellisyyttä.
Meteorassa kävimme vielä syömässä lounaan, joka sisälsi 6 eri ruokalajia. Ruoka maksoi 12 euroa/henkilö ja se sisälsi myös rajattomasti joko viiniä, olutta tai kokista. Ruoka oli parasta, mitä olemme täällä tähän mennessä syöneet. Sitten olikin aika pitkän ja piinalllisen paluumatkan. Olimme kotona vasta puoli kahdeltatoista ja virkeinä menimmekin seuraavana aamuna sairaalalle töihin. Viikonloppu oli suurimmaksi osaksi harmaa ja kylmä, mutta emme antaneet sään lannistaa, vaan reissu oli kokonaisuudessaan mahtava. Tutustuimme moniin uusiin ihmisiin eri maista ja löysimme myös kaksi suomalaista opiskelijaa. Oli mukava päästä keskustelemaan suomeksi ja jakamaan kokemuksia Kreikasta.


























Upeat on kyllä ollut maisemat! Kiva lukea teidän reissusta täältä 😊 Hauskaa, turvallista ja tapahtumarikasta loppureissua sinne teille vielä! 😊
VastaaPoista