maanantai 10. lokakuuta 2016

Ensimmäinen harkkaviikko

Ensimmäinen harjoitteluviikko alkoi aikaisella herätyksellä. Matka asunnoltamme sairaalaan kestää noin tunnin, jos tietää minne on menossa. Me emme tienneet. Löysimme oikean metropysäkin, jossa meidän piti vaihtaa bussiin. Juuri pysäkille tullessamme huomasimme bussimme olevan lähdössä, joten juoksimme äkkiä kyytiin. Siinä aikamme bussin kyydissä odottelimme milloin saapuisimme sairaalalle, mutta todellisuus valkeni meille liian myöhään. Olimme lähes reitin päätepysäkillä, kunnes tajusimme, että olimme oikeassa bussissa, mutta menossa väärään suuntaan. Ei siinä auttanut muu kuin nauraa omalle typeryydelle ja soittaa sairaalaan, että tulemme hieman myöhässä (lue tunnin). 


Väärä päätepysäkki

Miten meni noin niinku omasta mielestä



Eli tunnin harhailun jälkeen päädyimme viimein sairaalalle. Ikäosaamisen harjoittelusta teemme ensimmäiset 5 viikkoa Attikon yliopistollisessa sairaalassa. Attikon on uusin Ateenan sairaaloista. Meidän osastomme on sisätautien osasto, sillä täällä Kreikassa ei ole erikseen geriatrisia osastoja. Osastolla on kaikenikäisiä, nuorista aikuisista vanhuksiin. Osasto on lähinnä tarkoitettu akuutteihin tapauksiin, jolloin potilaat kotiuvat noin viikon sisällä, mutta osastolla hoidetaan myös pitkäaikaispotilaita, kuten syöpää sairastavia. 








Osastolla on 12 huonetta ja niiden lisäksi potilaita otetaan petipaikoille käytävälle. Suurin osa huoneista on neljän hengen huoneita, mutta emme saaneet otettua kuvaa sellaisesta, koska huoneet olivat täynnä. Kahden hengen huoneita on osastolla kolme. Lisäksi osastolla on yksi pelkkien tiputuksien antoon tarkoitettu huone sekä yksi yhden hengen huone.









Hoitajille ja lääkäreille on osastolla pieni taukohuone, joka toimii ennemminkin tupakointitilana. Sairaalan pitäisi olla sisätiloiltaan savuton, mutta sääntöä kierretään ahkerasti. Olemme nauttineet eväämme lähinnä ulkona tai kanttiinissa, koska huoneessa leijuva tuhkakupin haju ei oikein houkuttele syömään. Huvittavaa on, että taukohuoneesta löytyy sekä tupakoinnin kieltävä merkki että tuhkakuppi. 







Osaston ns. keskuksena toimii lääke/kirjaamishuone. Sairaanhoitajat viettävät paljon aikaa huoneessa, sillä tiedot kirjoitetaan potilaskansioihin käsin. Lisäksi huoneessa säilytetään ja jaetaan lääkkeitä. Huoneesta ei kuitenkaan löydy minkäänlaista lääkkenjakorauhaa. Huonetta ei pidetä suljettuna, joten siellä vierailevat vuoronperään lääkärit, omaiset sekä potilaat. Potilaskansioita ei pidetä suljetuissa kaapeissa, vaan ne ovat kuvassa näkyvissä sinimustissa kärryissä. 






Orientaatioviikosta kertovassa tekstissä kerroimme laittomista sairaanhoitajista, jotka tarjoavat palveluitaan potilaille edullisemmin. He tuottavat paljon päänvaivaa sairaaloille ja rehellistä työtä tekeville hoitajille. Nyt pääsimme käytännössä huomaamaan miten huomaamattomasti he onnistuvat tuomaan mainoksiaan osastoille. Kun käännät selkäsi hetkeksi, ovat jo sängynpäädyt ja käsidesitelineet täynnä käyntikortteja. Tyypillinen käyntikortti sisältää kivan kuvan, menevän mainoslauseen, hinnan 12 tunnilta sekä puhelinnumeron. Käyntikortteja pyritään parhaan mukaan keräämään pois osaston tiloista, mutta kortteja ilmestyy päivittäin lisää.







Harjoittelua on nyt viikko takana ja tunnelmat ovat ristiriitaiset. Olemme innoissamme siitä, että pääsemme tutustumaan erilaiseen hoitokulttuuriin, mutta tottakai harjoittelun alkaessa tuli pieni shokki. Tiesimme, että täällä asiat ovat toisin kuin Suomessa, mutta silti monet seikat tulivat yllätyksenä. Tässä muutamia esiin tulleita asioita viime viikolta. 

- Sairaanhoitajat meidän osastollamme ottavat vain verensokerit ja lämmön sekä antavat lääkkeet potilaille. Olemme kokeneet toimettomuuden tunnetta, koska tekemistä meinaa riitää koko päivälle. Luulimme sairaanhoitajien vähäisen määrän takia osastolla olevan kiire, mutta emme ole Suomessa koskaan kokeneet näin rauhallisia aamuvuoroja sillä täällä omaiset huolehtivat potilaiden perushoidosta. Potilaista, joilla ei ole omaisia, huolehtii osaston ainoa hoitoapulainen.  Osaston 31 vuodepaikasta huolehtii joka vuorossa vain 2 hoitajaa. Aamuvuoroissa kuitenkin paikalliset viimeistä harjoitteluaan tekevät opiskelijat ovat suurena apuna ja toimivatkin itsenäisesti hoitaen osan vuoron töistä.

- Heikko aseptiikka monissa tilanteissa on aiheuttanut meissä ihmetystä. I.v. reittejä ei puhdisteta ennen lääkkeen antoa. Potilaiden pistoalueet desinfioidaan hankaamalla kohtaa samalla puhdistuslapulla useita kertoja. Kanyloidessa vielä puhdistuksen jälkeen saatetaan koskea pistokohtaan. Katetroinnin epäonnistuessa katetria ei vaihdeta, vaan samalla katetrilla yritetään kerta toisensa jälkeen uudelleen. Steriilit hanskat kädessä toimitaan samoin kuin tehdaspuhtailla hanskoilla, joten ne eivät pysy steriilinä pitkään. Useimmat hoitajat pitävät sormuksia ja monilla naispuolisilla hoitajilla on kynsilakkaa. Lääkkeet jaetaan paljain käsin puhdistamattomalla pöydällä ja ne puolitetaan käsin tai jopa saksilla.

- Ainoat haavanhoitovälineet meidän osastollamme ovat desinfektioaine (sama kuin käsidesi) ja harsotaitokset. Haavaa ei puhdisteta mekaanisesti ollenkaan.

- Verensokerinmittauksessa käytetään avoneulaa, sillä lansetteja ei ole. Pistokohtaa ei puhdisteta lainkaan ja näyte otetaan ensimmäisestä pisarasta. 


Hyvänä puolena aseptiikassa on kuitenkin se, että hanskat vaihdetaan potilaiden välillä ja käsidesiä käytetään reilusti. Osastolla vain muutamat osaavat englantia enemmän kuin pari sanaa, mutta kaikki ovat olleet erittäin mukavia meitä kohtaan. Olemme saaneet hyvin ohjausta, mutta välillä jotkin asiat jäävät epäselviksi, koska hoitajat eivät osaa selittää kaikkia asioita englanniksi. Koska työtehtävämme ovat rajalliset ja osastolla käy osan viikosta harjoittelemassa myös 3 paikallista opiskelijaa, ei tekemistä riitä kaikille. Olemmekin siksi ajatelleet kysyä mahdollisuutta tutustua myös toisiin osastoihin, jotta pääsisimme harjoittamaan taitojamme monipuolisemmin. Vaikka ensimmäinen viikko aiheuttikin ihmetystä, odotamme innolla mitä tulevat viikot tuovat tullessaan.



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Nähtävyyksiä läheltä ja kaukaa

Viime viikonloppuna olimme ESN:n (Erasmus Student Network) järjestämällä päiväretkellä. Retken piti alkaa klo 7.30, mutta täällä aikataulut ovat joustavampia, joten pääsimme lähtemään retkelle klo 8.30. Linja-automatka kesti 2 tuntia ja ensimmäinen pysähdys oli Epidavroksen antiikin aikaisella teatterilla. Se on yksi suurimmista ja kuuluisimmista aikakauden teattereista. Se on puolikaaren muotoinen ja rakennettu kalkkikivestä. Puolikaaren keskellä on ympyränmuotoinen orkhestra. Teatteri on kuuluisa akustiikastastaan, sillä näyttelijöiden ääni kuuluu esiintymislavalta ylimmälle penkkiriville saakka.  Teatteri on parhaiten säilynyt antiikin kreikkalainen teatterirakennnus ja siellä järjestetään edelleen konsertteja ja teatteriesityksiä. 








Seuraavaksi lähdimme Palamidin linnaan, joka on venetsialaisten rakentama linnoitus. Venetsialaiset rakentivat linnoituksen toisen miehityksensä yhteydessä ja se valmistui vuonna 1714. Linna sijaitsee yli 200 metriä korkealla mäellä ja ylhäältä avautuu näkymä alas Nafplion kaupunkiin. Aikaa linnan alueella kiertelyyn oli varattu puoli tuntia. Siellä olisi voinut kuitenkin viettää pidemmänkin aikaa sillä puolessa tunnissa ei kerinnnyt koluta linnan joka kolkkaa. 
















Seuraavaksi suuntasimme mäeltä alas viettämään iltapäivää Nafplioon. Sataman alueella on useita ravintoloita, joista yhteen pysähdyimme syömään, mitäpäs muutakaan kuin souvlakia. Meille myös kerrottiin, että Nafpliosta saa parhaimmat jäätelöt, joten pitihän meidän käydä gelateriassa maistelemassa tätä kuuluisaa kotitekoista herkkua. Twix-jäätelö oli yllättävä, mutta erittäin positiivinen kokemus. Jäätelöiden kanssa suuntasimme kohti rantaa, jonka isoille kiville jäimme istuskelemaan ja nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Rannalla istuskellessamme päätimme toteuttaa kokeilun ja tarjosimme seurueellemme suomalaisten suurta herkkua, salmiakkia. Kuten arvata saattoi, suosio ei ollut suuri. Yllätykseksemme eräs kreikkalainen osoittautui sukulaissieluksemme ja innoissaan pyysi saisiko vielä toisen.  Klo 18 lähdimme takaisin kohti Ateenaa. Bussimatkalla kehkeytyi idea illanvietosta eramuslaisten kesken, joten lennosta kävimme kotona vaihtamassa vaatteet ja lähdimme viettämään loppuiltaa kahden irlantilaisen opiskelijan luokse.










<3



Sunnuntai aamuna lähdimme käymään antiikin Kreikan tunnetuimmalla linnanvuorella, Akropoliksella. Akropolista pidetään koko antiikin kreikkalaisen hengen, taiteen ja arkkitehtuurin symbolina. Nykypäivänä se on koko Kreikan tunnetuin nähtävyys. Kukkulalla sijaitsee useita nähtävyyksiä kuten Athenelle omistetut temppelit Nike ja Parthenon, Dionysoksen teatteri sekä useita pyhäkköjä. Paikkana Akropolis oli erittäin vaikuttava. Harmiksemme emme kuitenkaan päässeet nauttimaan siitä täysin, sillä sunnuntaisin paikalla vierailee turisteja erittäin paljon. Olemmekin ajatelleet, että kävisimme nauttimassa näkymistä ja hienoista rakennuksista vielä toisena päivänä turistikauden hiljennyttyä, sillä eurooppalaiset opiskelijat saavat vieraille Akropoliksessa ilmaiseksi.



Akropolis




Athene Poliaan temppeli

Parthenon


Näkymiä Akropolikselta





sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Orientaatioviikko

Paikallinen yliopistomme on Technological Educational Institute of Athens eli tuttavallisemmin T.E.I. of Athens. Yliopisto on perustettu vuonna 1983 ja se on suurin T.E.I. Kreikan alueella. Yliopistolla on viisi tiedekuntaa, joista terveydenhuollon ja huolenpidon ammattien tiedekunta järjestää sairaanhoitajakoulutuksen. Aiemmin sairaanhoitajakoulutus järjestettiin sairaaloissa, mutta myöhemmin vastuu koulutuksen järjestämisestä siirtyi yliopistoille. 








Faculty of Health and Caring Professions - jokaisella tiedekunnalla on
omat tilansa, joissa opinnot järjestetään.


Tyypillinen sairaanhoidon opetuksen luokkahuone - takaosa on täynnä
tuoleja ja edestä löytyvät sängyt ja nuket harjoittelua varten. 


Vaihtomme alkoi orientaatioviikolla, jolloin meille pidettiin esittely yliopistosta, järjestettiin luentoja kreikkalaisesta terveydenhuollosta  sekä sairaanhoitajan koulutuksesta ja työstä. 
Luennoilta opimme, että sairaanhoitajan palkka Kreikassa on yleensä alle 1000 euroa kuukaudessa. Hoitajia ei ole tarpeeksi, koska eläkkeelle jäävien hoitajien tilalle ei saada palkata tarpeeksi uusia hoitajia. Vertauksena meille näytettiin tilasto, jossa Suomessa 1000 potilasta kohden on 10,3 hoitajaa, mutta taasen Kreikassa hoitajia on 2,6 samaa määrää kohden. Hoitajien määrään laskettiin sairaanhoitajien lisäksi hoitoapulaiset ja kätilöt, joten sairaanhoitajien määrä on todellisuudessa vielä pienempi. Lääkäreitä täällä sen sijaan on runsaasti. Omaisien rooli potilaiden hoidossa on erityisen tärkeä. Koska hoitajia on vähän, omaiset huolehtivat läheistensä perustarpeista myös sairaalassa. Jos omaiset eivät pysty jäämään hoitamaan läheistään, he palkkaavat yksityisen sairaanhoitajan, joka tulee sairaalaan hoitamaan potilasta. Koska yksityisen sairaanhoitajan palkkaaminen on kallista, Kreikassa on paljon laittomia sairaanhoitajia, jotka veloittavat palvelusta noin puolet vähemmän. Laittomat sairaanhoitajat eivät ole rekisteröityneitä ja useimmilla ei ole edes koulutusta. Välillä poliisit ratsaavat sairaaloita ja pidättävät laittomat sairaanhoitajat, mutta siitä huolimatta tällaisen toiminnan pysäyttäminen on näillä resursseilla erittäin hankalaa tai jopa lähes mahdotonta.


Orientaatioviikkoon kuului myös yliopistoon rekisteröityminen. Tämä ei itsessään pitäisi olla hankala homma, nimet paperiin ja eramus opiskelijakortti taskuun. Pian kuitenkin selvisi, ettei koko prosessi ollutkaan siinä. Erasmuksen opiskelijakortilla voi heittää vaikka vesilintua, sillä se kelpaa vain Erasmuksen toimintaan liittyviin asioihin. Saadaksemme opiskelijoille tarkoitetun julkisen liikenteen kuukausikortin, tarvitsemme kreikkalaisen opiskelijakortin. Jos tällaisen kortin tahtoo joskus saada, tarvitsee yliopistolta paperisen todistuksen siitä, että on kirjoilla kyseisessä koulussa. Tämän paperin saamiseen meillä meni kaksi päivää. Tämän jälkeen tiedot pitäisi syöttää sähköiseen järjestelmään, joka on sattumoisin vain kreikaksi (meidän tiemme tyssäsi tähän). Sen jälkeen on puhelimeen tulee tekstiviestillä koodi, jota vastaan voi käydä hakemassa kortin. Simple as that. Jollain ihmeen kaupalla saimme opiskelijahintaisen matkakortin hankittua pelkällä paperitodistuksella, mutta kuulemamme mukaan olimmekin ainoita, joilla kävi näin hyvä tuuri. Opiskelijahintainen matkakortti maksaa 15 euroa/kk ja sillä voi käyttää kaikkia julkisen liikenteen kulkuvälineitä. Normaalihinta on 30 euroa/kk. Paperitodistuksella on kuitenkin mahdollista hakea koululta ruokakorttia, jolla saa käydä koululla syömässä aamupalan, lounaan ja päivällisen ilmaiseksi. Jokainen opiskelija on oikeutettu hankkimaan ruokakortin.


Orientaatioviikolla tutustuimme myös muihin Ateenaan vaihtoon tulleisiin hoitajaopiskelijoihin. Suomesta tuli meidän lisäksemme kaksi terveydenhoitajaopiskelijaa Joensuusta ja kaksi sairaanhoitajaopiskelijaa Turusta. Lisäksi Irlannista tuli kaksi sairaanhoitajaopiskelijaa ja Tsekistä yksi ensihoitajaopiskelija. Kelit olivat koko viikon suotuisat, auringonpaistetta ja lähemmäs 30 astetta, joten päätimme perjantaina lähteä orientaatioviikon päättymisen kunniaksi porukalla rannalle auringonottoon ja uimaan. Viihdyimmekin rannalla auringonlaskuun asti, jonka jälkeen kävimme vielä nauttimassa paikallisesta herkusta, souvlakista. Täällä usein syödään pikaruokana souvlakia pitaleivän sisässä, johon laitetaan lisukkeeksi myös salaattia, tomaattia, sipulia ja ranskalaisia. 









Tällä aterialla oli hintaa 2,5 euroa.
Oli hyvää ja nälkä lähti :P

tiistai 27. syyskuuta 2016

Tutustumista kaupunkiin

Lauantaina  heti kotiuduttuamme lähdimme tutustumaan kaupunkiin ja päätimme aloittaa Ateenan niin sanotusta keskustasta eli Syntagman aukiolta. Syntagman aukion läheisyydessä on monia nähtävyyksiä kuten parlamenttitalo ja Ateenan kansallispuisto sekä monia katuja täynnä liikkeitä ja ravintoloita. Syntagman aukio on julkisen liikenteen takia vilkas, sillä Syntagman metroasemalta on jatkoyhteydet toiseen metrolinjaan sekä busseihin ja ratikkaan. Syntagman aukiolla järjestetään myös mielenosoituksia ja kulkueita. 






Ensimmäisenä kävimme katsomassa aukion kupeessa seisovaa Kreikan parlamenttitaloa. Rakennusta vartioivat evzoni-sotilaat, jotka ovat pukeutuneet hameeseen, valkoisiin sukkahousuihin sekä erikoisiin kenkiin ja päähineisiin. Valitettavasti emme kehdanneet ottaa heistä kuvaa. Vahdinvaihto on kuulema katsomisen arvoinen, mutta emme tällä kertaa päässeet sitä näkemään. Vahdinvaihto tapahtuu alemmassa kuvassa näkyvän Tuntemattoman sotilaan haudan kohdalla, joka rakennettu Kreikan sodissa kaatuneiden sotilaiden muistoksi.






Parlamenttitalolta jatkoimme matkaa sen takana sijaitsevaan Ateenan kansallispuistoon, joka on yksi ainoista varsinaisista puistoalueista kaupungin keskustassa. Puisto on pinta-alaltaan laaja, jopa 15,5 hehtaaria. Puisto on monipuolinen virkistysalue, josta löytyy ankkalampia, lasten leikkipuisto, kahvila ja pieni eläintarha. Puisto oli vaikuttava näky ja erittäin virkistävä kokemus meille luonnon rauhaan tottuneille suomalaisille. 









Hei te, jotka ette meitä vielä entuudestaan tunne.
Olemme blogin pitäjät Mirka

ja Hanna





Papukaijoja oli puistossa kuin Suomessa oravia.

Seuraavaksi otimme suunnaksi Syntagman aukiolta alkavan ostoskadun. Kauppoja oli valtavasti koko kadun matkalta (ja katu oli todella pitkä, noin 1,5km). Kuvasta näkyy valitettavasti vain murto-osa katua sillä katua oli mahdotonta jäädä kuvaamaan pidemmäksi aikaa ilman, että jäit ihmisjoukon jalkoihin. Katu on aika kapea, joten jouduimme pujottelemaan ihmisten välistä heidän tullessan ties mistä suunnasta. Ehkä voimmekin näiden kolmen kuukauden jälkeen harkita liittymistä alppihiihdon maajoukkueeseen. Rankan shoppailun jälkeen kävimme nauttimassa varjosta terassilla kera oluen ja mojiton. Alkoholi ei uskomusten mukaan ole baareissa ja ravintoloissa halpaa ainakaan turistien suosimilla alueilla. Iso olut maksaa noin 5 euroa ja drinkistä saa maksaa paikasta riippuen noin 10 euroa. 




Oli muuten elämäni pahin mojito.
 Ei kyllä ollut kympin väärti. T. Mirka



Sunnuntaina päätimme lähteä vierailemaan Ateenan kansallisessa arkeologisessa museossa, sillä museoihin on sunnuntaisin kaikille ilmainen sisäänpääsy. Emme kuitenkaan ikinä päässet perille, sillä jäimme metrosta liian aikaisin pois Monastirakin asemalle. Huomasimme kuitenkin, että Monastirakin alueella oli paljon nähtävää, joten päätimme jäädä viettämään päivää. Aivan metroaseman vieressä sijaitsee Hadrianuksen kirjasto, jonka rakennutti Rooman keisari Hadrian ja se valmistui vuonna 132 jKr. Vaikka rakennusta kutsutaan kirjastoksi, se oli yleiskäyttöisempi julkinen tila, aukio ja kulttuurikeskus.

















Hadrianuksen kirjastolta lähdimme kävelemään kävelykatua pitkin ilman määränpäätä. Kadulla oli useita ravintoloita, joissa suurimmaksi osin tarjoiltiin kreikkalaisia perinneruokia. Jokaisella ravintolalla oli terassi ja omat sisäänheittäjät. Vähän matkaa käveltyämme päädyimme roomalaiselle agoralle eli antiikin aikaiselle torille. Se oli antiikin aikaisen Ateenan kaupallinen, hallinnollinen ja sosiaalinen keskus, jonka alueella sijaitsi useita julkisia rakennuksia ja temppeleitä. Nykyään alue toimii museona ja siellä on myös näyttelyitä. 





















Nähtävyyksien jälkeen ja useiden sisäänheittäjien myyntipuheiden jälkeen päätimme maistaa kreikkalaisia perinneruokia: kreikkalaista salaattia, moussakaa ja souvlakia. Valitsemassamme ravintolassa oli tarjous, jolla kaksi henkilöä sai nämä ruuat ja ruokajuomaksi viiniä tai olutta 23 eurolla. Muutoin annoshinnat vaihtelivat 5 eurosta 15 euroon riippuen paikasta. Salaatti oli tarkoitettu alkuruoaksi, jonka jälkeen saimme lämpimät annokset. Siinä vaiheessa olimme jo niin nälkäisiä, että unohdimme kokonaan ikuistaa ruoat blogia varten. Moussaka on lasagnen näköinen munakoiso-jauhelihavuoka, jossa on juustoinen valkokastike. Souvlaki on paistettua lihaa tai kanaa, joka tarjoillaan yleensä kasvisten ja pitaleivän kera.









Monastirakin alue tarjoaa valtavan määrän pieniä ja suuria kauppoja, joista saa kaikenlaista vaatteista matkamuistoihin ja turistikrääsään. Sunnuntaisin Monastirakilla on kirpputori, jolloin kaduille ilmaantuu kojuja, jotka myyvät kaikkea vanhaa tavaraa. Monastirakin kaduilla kävellessä tuntui kuin kojut jatkuisivat lopputtomiin ja joka toisessa liikkeessä oli myynnissä samat tuotteet vain eri hinnoin. Jonkin aikaa Monastirakin menoa katseltuamme päätimme suunnata takaisin kotiin.