Vaihtoa on kaksi kuukautta takana ja ensimmäinen viikko Aglaia Kyriakoun lastensairaalalla on jo ohi. Sairaala sijaitsee alle 400 metrin päästä asunnoltamme, joten työmatkoihin ei juurikaan tarvitse varata aikaa. Teemme perhehoitotyön harjoittelun lasten teho-osastolla, jossa on paikat seitsemälle lapselle. Lapsien iät vaihtelevat vauvaikäisistä teini-ikäisiin. Osastolla työskentelee sairaanhoitajia, lääkäreitä sekä fysioterapeutteja. Sairaanhoitajia on yövuoroissa kaksi ja muutoin kolme. Lääkäreitä on aamuvuorossa useita ja iltavuorossakin vähintään yksi. Fysioterapeutit ovat paljon mukana potilaiden hoidossa. "Kuntoutuksen" lisäksi he muun muassa aktivoivat potilaiden hengityslihaksia taputtelemalla potilaita selkään ja painelemalla kylkilihaksia. He myös osallistuvat hoidolliseen työhön esimerkiksi imemällä limaa ja pesemällä hampaita. Osastolla on fysioterapeutti myös iltavuorossa. Fysioterapeuttejen aktiivisuus potilaiden hoidossa on tuntunut ajoittain hassulta, sillä emme ole Suomessa tottuneet tällaiseen.
Osaston tilat ovat hyvin pienet. Sängyt on aseteltu yhdelle seinämälle ja lisäksi osastolla on kaksi eristyshuonetta. Osaston etuosassa on työtila, josta on näkyvyys jokaiseen potilasvuoteeseen. Vaikka puhutaankin tehohoidosta, osastolla on rauhallinen ilmapiiri, eikä hoitajilla ole normaalisti kiire. Toisaalta ensimmäisellä viikolla potilaita oli osastolla yhtä aikaa maksimissaan neljä ja usein vähemmänkin. Lähinnä työ on perustarpeista huolehtimista, vitaalien tarkkailua ja muutoksiin reakointia sekä lääkkeiden antoa. Ensimmäisellä viikolla tutustuimme lähinnä tiloihin, työtapoihin ja henkilökuntaan. Pääsimme loppuviikosta jopa avustamaan lapsen aamupesuissa ja saimme valmistella infuusionesteen! Työilmapiiri osastolla on osoittautunut mukavaksi ja vähitellen olemme päässeet tutustumaan ohjaajiimme paremmin. Aseptiikka on osastolla huomattavasti parempaa kuin edellisissä harkkapaikoissamme, ainut epäkohta jonka olemme huomanneet on se, että tehdaspuhtaat lagenulat jätetään desinfioimatta. Toisinaan myös eristyshuoneisiin pukeutuminen on puutteellista ja esimerkiksi lääkärit saattavat käydä huoneissa ilman pukeutumista. Välillä vähäinen kommunikointi potilaiden kanssa on ihmetyttänyt meitä. Hoitajista välittyy kuitenkin sellainen kuva, että he välittävät potilaistaan. Potilaiden hygieniasta pidetään hyvää huolta, pesut tehdään päivittäin. Toisinaan pesut tehdään turhankin perusteellisesti. Esimerkiksi yhtenä päivänä vuodepesujen yhteydessä hoitaja pesi, kampasi ja letitti hiukset kolaripotilaalta, jonka kohdalla ei tiedetty vielä 100% varmasti onko kaularangassa vauriota. Potilaan niskaa ei muutenkaan juuri tuettu kääntymisien aikana, mikä oli aika hurjaa katsottavaa. Muutoin hoitajien toiminta osastolla on ollut hyvin ammattitaitoista.
Täälläkin ilma alkaa jo olemaan viileämpi, päivälämpötila on n. 15 astetta ja yöllä mennään jo alle kymmenessä. Varsinkin tuulisina päivinä ulos on enää turha lähteä ilman takkia. Meidän asuntomme on todella kylmä, pattereita on kyllä joka huoneessa, mutta yksikään ei toimi. Eristykset ovat Suomeen verrattuna surkeat, joten villasukat ovat jo tulleet tarpeeseen. Pelastuksena ovat myös ilmalämpöpumppu ja sähköpatteri, joita emme tosin ole juurikaan käyttäneet suuren sähkölaskun pelossa.
Sunnuntaina sää oli normaalia lämpimämpi ja päätimmekin lähteä käymään Olympoksen Zeuksen temppelillä ja Panathinaiko-stadionilla. Zeuksen temppeliä on aloitettu rakentemaan vuonna 510 eaa, mutta useiden keskeytysten takia se on valmistunut vasta vuosina 129-131. Temppeli oli yksi antiikin suurimmista, se on ollut 96 metriä pitkä ja 40 metriä leveä, mutta nykyisin se on raunioina. Temppelin läheisyydessä sijaitsee samoihin aikoihin valmistunut Hadrianuksen kaari, joka oli kunnianosoitus keisari Hadrianukselle. Panathinaiko-stadion on maailman vanhimpia stadioneita ja se on rakennettu Ateenan antiikin aikaisen stadionin raunioiden paikalle nykyaikaisia olympialaisia varten. Stadionilla on paikkoja 60 000 hengelle ja siellä järjestetään erilaisia tapahtumia vielä nykyisinkin. Portilla saimme molemmat nauhoitteet, joissa kerrottiin stadionin rakentamisesta ja historiasta. Nauhoitteiden avulla kiersimme Stadionin kokonaisuudessaan. Stadionilla oli huone, jonne oli kerätty vanhoja olympiasoihtuja, joukossa oli myös Helsingin olympiasoihtu vuodelta 1952.



















































